Siankieltä - katso kuvat!

Helou!

Viikonloppu meni aika ruokapainotteisesti ravintoloissa ravaten. Venäläiset ruokakaupat ja minä ei just nyt olla ylimpiä ystäviä, koska haikailen edelleen suomalaisten kauppojen valikoimaa.  Ei siis ole tullut kauheasti kämpillä kokattua. Ja mikäs siinä, kun ravintoiloissa syöminen on täällä aika edullista.

Lauantaina oltiin porukalla syömässä lempparikiinalaisessa Mohovaja-kadulla. Otettiin mukaan myös uusi kämppis, hollantilainen Peter, ettei sen tarvinnut viettää ekaa iltaa Pietarissa yksin. Meillä oli hauska poppoo koossa ja hyvää ruokaa riittävästi. Kuvasin myös muiden annoksia, eli nyt on luvassa myös lihaisia kuvia.

Kasvisnuudelit. Näitä on blogissa nähty ennenkin,
mutta nää on vaan niin parhaita ja halpoja.
Siis annos maksaa ehkä 3-4euroa

Jonas ja Peter jakoi jonkun chilinaudanliha-annoksen.

Mä otin nuudeleiden lisäksi kasviksia, noikin on niin hyviä.
Ja annos oli niin valtava, että tosta riitti maistiaisiksi muillekin. 

Edi söi siankieltä.
Edelliskerralla Edi söi siankorvia. 

Edi ja Daria kiinalaisessa.

Kiinalaisesta matka jatkui lopulta Feeling good -baariin, jossa jaksettiin aamukolmeen asti. Petollinen nimi baarilla, ainakaan seuraavana päivänä olo ei ollut parhaimmasta päästä.

Sunnuntai-illalla käytiin syömässä Dostojevskin kirjan mukaan nimetyssä ravintolassa eli Idiotissa, osoitteessa 82 Набережная Мойки Улица. Idiot on kasvisravintola, josta saa myös kalaa. Lisäksi listalla on kaksi liharuokaa. Mä fiilistelin kasvisruokaani, mutta sekasyöjät valittivat, että heille jäi nälkä.

Jonas arpoo ruokalistan kanssa.

Kiva valaistus innosti kuvailemaan.

Idiot on aika iso paikka, ja siellä on monta huonetta.

Syötiin ruletkat. Ruletka on siis salaatin ja leivän yhdistelmä.
Tuon leipäkuoren sisällä on salaattia. 

Tänään Jonas lähti takaisin Saksaan. Sitä ennen käytiin kaupungilla treffaamassa Aliidea ja Carolynia. Juotiin ylihintaista kahvia Coffee Housessa. Just eilen sanoin Jonakselle, että mä vihaan Coffee House -kuppiloita, mutta jostakin syystä venäläiset rakastaa noita länsimaisia ketjupaikkoja. Kahvilan tarjoilijat olivat kyllä tosi mukavia, ja he puhuivat englantia. Ainahan sitä tulee hyvälle tuulelle, kun saa ystävällistä asiakaspalvelua.

Kahvittelun jälkeen poikettiin ruokakaupassa ostamassa maitoa. Yritin maksaa 50 ruplan ostosta 500 ruplan setelillä (noin 12,50 euroa), mutta myyjä tuohtui ja alkoi huutaa mulle, ettei hänellä ole antaa vaihtorahaa niin suuresta setelistä. Sen jälkeen hän heitti setelin takaisin mulle. Onneksi Jonakselta löytyi pienempi seteli, että sain kahvimaidon ostettua.

Carolyn, Jonas ja Aliide.

Pian lähden tutustumisiltaan tapaamaan uusia opiskelijoita. Meidän vakkariporukasta Ömer, Camilla ja Jonas ovat lähteneet for good, ja jäljellä on siis enää minä, Carolyn ja Aliide. Ehkä hetki menee totutellessa siihen, ettei voikaan enää hengata samojen tyyppien kanssa.

Kivaa viikkoa!

Sekametelisoppa

Jäinen Neva. 

Privet Pietarista!

Paluu, no se oli ja meni. Nyt tuntuu, etten olisi poissa ollutkaan. Arkeen pääsen kiinni vasta ensi viikolla, kun luennot alkavat tiistaina. Nyt ihmettelen päivien pituutta ja vapaiden tuntien määrä. Ei voi tehdä mitään. Ei tarvitse tehdä mitään. Oleminen se vasta kuluttavaa onkin. :)

Ensimmäinen päivän vain lojuin kämpillä, mutta eilen ja tänään olen ollut aavistuksen tehokkaampi. Eilen oltiin kavereiden kanssa syömässä ja istumassa iltaa lähikuppilassa. Tänään tehtiin Jonaksen kanssa valokuvauskierros hyisessä pakkassäässä. Valokuvausta hankaloitti se, että ilman hanskoja pystyi olemaan just ja just pari minuuttia. Pakkanen huitelee parinkympin tuntumassa.

Eremitaasi pakkaspäivänä.
Ihanaa nähdä aurinkoa.

Paatti.

Vilukissa.

Piti mennä kauppaan, mutten sit mennytkään.
"Kauppa on muuttanut. Vartija ei tiedä uutta osoitetta.
Älkää koputtako, kiitos."

Nevskillä ei lunta näy. Se on varmaan siivottu pois.

Mun portin viereen on parkkeerattu
hostellin söpö mainosauto.
Hostelli on samalla sisäpihalla mun kämpän kaa.

Eilen käytiin syömässä armenialaisessa Kilikiassa. Siellä oli hyvää ruokaa ja tosi ystävällinen palvelu, ja mikä parasta, sinne on mun kämpiltä ehkä 500 metriä. Ruokakuvaus jäi vähän vajavaiseksi, koska ravintolassa oli tosi hämärä eikä kuvat oikein onnistuneet.

Hatsapuri kananmunalla. Aika hyvää, vaikka toi
semiraaka kananmuna vois äkkiseltään tuntua ällöttävältä. 

Jonas ja liha-annos.

Oon myös tehnyt huoneessa pieniä sisustustöitä. Vuoranantaja osti meillä joskus syksyllä lämpöteippiä, ja eristin sillä ikkunat. Nyt täällä tarkenee paremmin, kun ei käy viima ikkunan raoista. Lisäksi sisustusinnossani lisäsin kuvia mun vaatekaapin kuvakollaasiin.

<3

Kämpässä on tapahtumassa sellainen muutos, että venäläinen Polina muuttaa tänään pois ja tilanne tulee hollantilainen jätkä. Ukrainalainen kämppis oli vähän sitä mieltä, että olisi kivempaa asua vain naisten kesken, mutta kokeillaan nyt näin.

Hauskaa viikonloppua! :)

Toistoliike

Ajelehtimassa.

Lähden tänään takaisin Pietariin. Olo on haikea. Päätin kirjoittaa yhden postauksen jo Suomesta, koska tiedän, että kun pääsen takaisin Venäjälle, haikeuteni katoaa. Unohdan nopeasti, että juuri nyt osa musta toivoisi voivansa jäädä Suomeen. Kun kuukaudet kuluvat ja koittaa toukokuu, toivon varmasti, että voisin jäädä Pietariin.

Joululoma Suomessa venyi viiteen viikkoon. Se on niin pitkä aika, että unohdin olevani vain käymässä. Työpaikkaan oli helppo palata, ja siellä oli helppo viihtyä jopa suunniteltua pidempään. Suurin Suomi-elämän luksus oli, että kummipoikaa, kummityttöä ja muita tärkeitä ihmisiä pystyi näkemään niin usein kuin tahtoi.

Olo on kuin pajunkissalla joulukuussa. 

Kuinkahan monta kertaa sitä vielä jaksaa tätä lähtemistä? Aina samat itkuiset hyvästit, sama ärsyttävä pakkausprosessi. Sisuksissa aina sama outo tunne, muutoksen tunne. Ärsyttävistä pikkuseikoista huolimatta haluan lähteä, päästä rajan toiselle puolelle. Kauas kaikesta. Lähelle kaikkea?

Ehkä tämä ainainen lähteminen on jäämisen välttelyä. En ole halunnut jäädä, jähmettyä, jumiutua. Ehkäpä se keskeneräinenkin gradukin on eräänlainen merkki jumiutumisen pelosta. Niin kauan kuin opinnot ovat kesken voin mennä ja tulla, ei tarvitse miettiä pidempiaikaista työpaikkaa eikä asuntolainaa, asioita, jotka juurruttaisivat paikalleen. Valmistuminen on kuin antaisi periksi - tässä se nyt oli ja tässä oravanpyörässä  kieputaan vuosikymmennet eteenpäin.

Hiljalleen on kuitenkin alkanut tuntua siltä, ettei olisi hullumpi ajatus viettää vaikka vuosi tai kaksi samassa kaupungissa, samassa maassa. Samassa asunnossa. Paikassa, joka ei olisi vain porukoiden peräkammari tai väliaikainen kämppä vaan koti. Pitäisi vain valita maa, kaupunki. Pitäisi valita jotakin sen sijaan, että mukamas pitää kaikki mahdollisuudet avoinna eikä valitse mitään - ajelehtii paikkojen ja ihmisten välissä. Tarvitsen todennäköisesti jonkinlaisen persoonallisuusvaihdoksen, että osaisin olla tyytyväinen paikallaan.

Pysähdys.

Jos en juuri nyt oikein jaksaisi toistuvaa lähtemistä, niin en jaksa ikävääkään. Aikuisista on helppoa olla erossa, mutta pienet lapset muuttuvat jo muutamassa kuukaudessa älyttömästi. Kummipojan ajanlaskulla neljä kuukautta on hirveän pitkä aika. Läheiset pikkumuksut ovat suurin syy, miksi lähtemisestä on tullut vaikeaa.

Kaverikuva. Maanantaina olin hoitamassa
kummipoika D:tä. Bella änkes syliin
ja D:nkin oli pakko päästä viereen. :)

Jatkan bloggailua Pietarista kevyemmillä aiheilla. До свидания, näkemisiin!