Minilomalla Porvoossa

Porvoon Vanha kaupunki. 

Hellou!

Viikonlopusta on selvitty, ja nyt huhkin jo esseiden kimpussa Pietarissa. No, tai ainakin yritän saada aikaiseksi jotakin, mutta tuloksesta ei ole takuuta. ;)

Porvoon reissu oli kerrassaan rentouttava. Viikonloppuun mahtui paljon hyvää ruokaa ja hyvää seuraa, turistikierteltyä kaupungilla ja kiireetöntä hengailua. Jonas oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja ainakin Porvoo teki vaikutuksen. Ja miksipä ei tekisi. Pääsin esittelemään Jonakselle myös Suomen runsaita hyviä puolia kuten ruokakauppoja. Parhautta!

Pietarista pääsee muuten suoralla bussilla Porvooseen ja matka kestää about kuusi tuntia. Mennessä oltiin reilu tunti aikataulusta myöhässä, sillä bussi lähti Pietarista iltapäivällä neljältä eli pahimpaan ruuhka-aikaan. Ekan tunnin aikana edettiin ehkä joku kymmenen kilsan matka. Ei todellakaan huvittaisi olla autoilija suurkaupungissa.

Saavuttiin siis Porvooseen perjantai-illalla kahdeksan jälkeen väsyneinä ja nälkäisinä. Tiina ja Samuli olivat laittaneet pöydän koreaksi kaikkea suomalaista. Tarjolla oli lihamakaronilaatikkoa, karjalanpiirakoita ja munavoita, salaattia ja kasvispiirakkaa. Jälkkäriksi oli suklaamuffinsseja, joulutorttuja, kaurakeksejä ja karkkia. Voi onnea! :D Ruokailun jälkeen päästiin vielä saunaan, eli kyllä meitä hemmoteltiin. :)

Pöytä koreaksi suomalaisittain.

Supernam.

Näitä ei voi vastustaa!

Lauantaina sää suosi ja lähdettiin kiertelemään kaupunkia. han ensiksi poikettiin suklaatehdas Brunnbergin tehtaanmyymälässä. Saatoin ehkä ostaa noin kilon karkkia. ;D

Porvoon vanha kaupunki on kerrassaan kaunis puutaloineen ja pikku putiikkeineen. Poikettiin joulumarkkinoilla jollakin palokunnan talolla ja sitten mentiin tsekkaamaan Vanhan Porvoon joulunavaus Raatihuoneentorille. Paikalle saapui sekä joulupukki että Sauli Niinistö hevoskieseillä.

Vielä jaksaa kukkia.

Vanhassa kaupungissa. Jonas, Samuli ja Tiina.

Minä, Tiina ja Samuli.
Kuva by Jonas.

Jokivarsi.
Kuva by Jonas.

Saksalainen veteen.
Kuva by Samuli.

Jonas.

Raatihuoneentori.
Kuva by Jonas.

Pukki ja Sauli saapuivat.

Puhetta pukkaa, pukki odottaa vuoroaan.

Yhteiskuvassa söpöjä lapsia ja Sauli. 

Lauantai-illan ohjelmassa oli illallinen Tomin ja Melinan luona. Hekin olivat nähneet runsaasti vaivaa, ja ruokaa ja juomaa kannettiin pöytään paljon. Alkupalaksi Tomi oli tehnyt miniquesadilloja ja niiden kerana oli nachoja, guocamolea ja salsaa.

Pääruoaksi oli lihavartaita, valkosipuliperunoita ja salaattia. Vartaissa oli eri lihalajeja, eli hirveä, nautaa ja sikaa muistaakseni. Lihojen välillä oli uunikasviksia. Mä sain sinihmejuustoisen, täytetyn kesäkurpitsan, superhyvää sekin. Valitettavasti pääruoasta ei ole onnistunutta kuvaa mutta hyvää oli. :) Jälkkäriksi saatiin valkosuklaalla kuorrutettuja hedelmiä ja vaniljajätskiä.

Tunnelmallinen kattaus.

Alkuruoka.

Jälkiruoka juuri uunista tulleena.

Ilta jatkui Tomin ja Melinan lähikapakkaan, sillä pitihän Jonakselle näyttää kunnon räkälämeininkiä. Meidän pettymykseksi kapakka ei yltänyt ihan superräkälätasolle, mutta kyllä siitä sai jonkinlaisen kuvan suomalaisesta lauantai-illasta lähiössä. Mäkin pääsin/jouduin ensi kertaa elämässäni laulamaan karaokea, kun vedettiin porukalla Village Peoplen Y.M.C.A. Kuulosti varmaan tosi kauniilta. Jonaksella oli myös vientiä, kun yli 60-vuotias nainen ihastui saksalaiseen mieskomeuteen ja yritti vikitellä Jonasta mukaansa. :D

Sunnuntaina satoi, joten saatettiin viettää laiskaa päivää. Kokattiin Jonaksen kanssa Tiinalle ja Samulille lasagnea. Välillä vähän epäilin Jonaksen saksalaisia metodeja ja yritin ehdottaa, miten asiat voisi tehdä suomalaisittain. Esimerkiksi valkokastiketta ei tullut ollenkaan, vaan sen sijasta väliin pantiin ranskankermaa. Maistettuani lasagnea kaikki epäilykset katosivat. Lopputulos oli ihan älyttömän maukas.

Kasvislasagne tekeillä.

Viimeinen pari uunista ulos.

Parasta lasagnea ikinä!

Eilen sitten körötettiin bussissa takaisin Pietariin. Kotimatkalla aloin laskea valtapuolue Yhtenäisen Venäjän vaalimainoksia, joita kadunvarret ovat täynnä rajan ja Pietarin välissä. Laskut jäivät kuitenkin kesken, koska nukahdin. :D Mutta sunnuntaina Venäjällä pidetään siis duumanvaalit, niitä odotellessa.

Palataan!

Harmaa vs. sininen taivas

Moi!

Pietarissa piisaa lämmintä, ainakin sisätiloissa. Venäläiseen tapaan patterit hohkaavat täysillä ja ainoa tapa säädellä lämpöä on avata ikkuna. Shokki onkin melkoinen, kun astuu ulos, ainakin joinakin päivinä. Sää vaihtelee hyytävästä viimasta mukavaan plussakeliin. Epävakainen vaihtelu takaa sen, että pukeudun aina väärin. Joka toinen päivä on kuuma ja joka toinen päivä hytisen kohmeessa. Elämän pieniä iloja.

Julkaisen kuvasatoa lauantain ja sunnuntain kävelyiltä: lauantaina oli mukavan leutoa mutta harmaata, sunnuntaina koin syksyn ekan syväjäädytyksen, mutta näin myös auringon ja sinisen taivaan.

Lauantaina lähdin siis Prismaan hamstraamaan suomalaista rahkaa. Sivuhuomautuksena todettakoon, että kaupan hyllyssä oli kahta laatua Valion rahkaa. Toisessä oli tekstit suomeksi ja ruotsiksi, ja se maksoi 45 ruplaa purkki. Toisessa oli tekstit venäjäksi ja se maksoi 40 ruplaa purkki. Ostin halvempaa, ja se oli aivan samaa ainesta kuin kalliimpikin, jota olen aiemmin ostanut. Mikä ihme selittää hintaeron ja sen, että tarjolla on kahdessa erilaisessa pakkauksessa samaa ainetta?

Mutta siis, ennen kummallista rahkashoppailua poikkesin kaupan lähellä sijaitsevalla Nikolskoen hautausmaalla.

Matkalla hautausmaalle.

Venäläistä autokauneutta.

Vessa ja romua hautausmaan sisäänkäynnin lähellä.

Venäläisillä on tapana viedä läheistensä haudoille ruokaa ja juomaa. Tupakoitsijoille sytytetään tupakka palamaan hautakiven päälle ja monesti skoolataan myös vodkalla.

Puiden takan siintää Moskova-hotelli ja kauppakeskus.

Harmaa lauantai hautausmaalla.

Marraskuun kukkaloistoa.

Sunnuntaina kävin kävelyllä Kirovin saarilla. Ensin mentiin metrolla Krestovski Ostrov -asemalle muutama pysäkki keskustasta pohjoiseen. Metroasemalta oli lyhyt kävelymatka Jelaginin saarelle, joka on nykyään valtaisa puisto. Saari on täynnä polkuja ja lampia, erittäin nätti paikka. Viikonloppuisin puistoon oli pieni pääsymaksu, opiskelijalle 20 ruplaa eli 50 senttiä, ja normihinta 50 ruplaa eli hiukan yli euron.

Sillan Krestovskin saarelta Jelaginin saarelle

Kesy orava kävi napsimassa ruokaa kädestä.

Puu ja minä.

Todistettavasti näin auringon.

Jelaginin saarelta kävelimme Kamennyin saarelle eli Kivisaarelle, joka on kuulemma nykyeliitin huvilaesikaupunki. Saarella olikin erittäin väljää ja rauhallista, ja tunnelma oli elitistinen. Isoja taloja ympäröivät korkeat muurit infrapunahälyttimineen.

Ulkopuolisilla ei asuinalueille ollut mitään asiaa.

Vanha puuhuvila oli päässyt ränsistymään.

Ohitimme vanhan huvilan, joka herätti mielenkiintoni. Google kertoo, että kyseessä on Gausvaldin huvila ja se on rakennettu vuonna 1898.

Neuvostoliiton hajottua rakennus siirtyi uusille omistajille ja sitä ei pitkään lämmitetty. Rakennus sai ränsistyä ja lattiasieni pääsi tuhoamaan valtaosan rakennuksesta. Luotettavan tietolähteen, Wikipedian, mukaan viranomaiset suosittelevat talon purkamista. Aikomus on ilmeisesti purkaa ja polttaa puuosat, ja rakentaa uusi talo vanhan kivajalan päälle. Vielä toistaiseksi huvila seisoo paikoillaan.

Tässä vaiheessa kävelyä olin jo niin jäässä, etten edes tiedä,
mikä rakennus on kyseessä.
Näitä toinen toistaan upeampia rakennelmia Pietarissa riittää
joka kadunkulmalle.

Perjantaina lähden viikonlopuksi idylliselle visiitille Porvooseen. Vakaa aikomukseni on ruokakauppashoppailla ja tuoda mukanani Pietariin monta pakettia kahvia ja paljon suomalaista suklaata.

Palataan! :)

Babushkan luona illallisella

Tervehdys!

Sain eilen kunnian mennä päivälliselle kaverini Kaisan luo. Kaisa asuu kotimajoituksessa babushkan eli Olga-mummon luona. Olga-mummo on Kaisan opiskelukaverin Pavelin mummo ja majoitus mummon kotoa järkkääntyi siis suhteiden kautta. Pavel muuten opiskelee Lappeenrannassa maisteriksi.

Olin jo aikaisemmin kuullut tarinoita puheliaasta mummosta, joten oli mahtavaa tavata hänet vihdoin livenä. Päivällisseurueeseen kuuluivat myös suomalainen kaverimme Laura ja Kaisan isä, joka tuli Suomesta Pietariin muutaman päivän visiitille. Seuraan liittyvät myöhemmin myös Olga-mummon pojanpoika Pavel ja hänen kaverinsa Pasha.

Kävin päivällä ostamassa mummolle kukkalaitteen tuliaiksi. Mummo otti vierailun tosissaan, sillä oli valmistellut tarjoiluita päiväkausia. Vastaanotto oli sydämellinen ja tuttavallinen, sillä babushka komensi minut ja Lauran heti auttamaan pöydän kattamisessa. :)

Pöytä katettiin Kaisan huoneeseen.

Kaisa, Olga-mummo ja borsch-keitto.

Kaisa, Laura ja soppaa lautasella.

Olga-mummo tarkistaa, että kattaus on kunnossa.

Päivällinen alkoi borsch-keitolla, joka oli kasvisversio. Kesken syömisen babushka totesi, että keitto maistuisi paremmalta, jos siinä olisi lihaa. Itse oli erittäin tyytyväinen, että keitto oli lihaton. ;) Keskustelu siirtyi sujuvasti kasvissyöntiin ja lopulta siihen, miten nykyään mistään ei tahdo saada hyvälaatuista lihaa. Ennen oli paremmin.

Pääruoaksi mummo oli valmistanut kanankoipia, perunaa, salaattia ja itsetehtyä hapankaalia. Visiitin lopuksi saimme muuten Lauran kanssa purkilliset kaalia mukaan. Mummo oli nimittäin valmistanut sitä 15 kilon annoksen ja se alkoi jo tursuta korvista ulos.

Jälkkäriksi Napoleon-kakkua.
Mummo kertoi, että hän valmistaa
kakkua yleensä uudeksi vuodeksi ja
syntymäpäivien kunniaksi.
Kaisa kuvaa, taustalla pojanpoika Pavel.

Kaisa ja pojanpojan kaveri Pasha.

Kaisan isä ja mummo tutkailivat vanhoja kuvia.

Illan aikana mummo ehti muistella monenmoista.
Perinteiseen mummolatapaan illan aikana kerrottiin myös tarinoita,
jotka nolostuttavat lapsenlapsia. :D

Olga-mummo oli aikanaan ollut töissä yliopiston kirjastossa. Hän jäi eläkkeelle 56-vuotiaana, koska pojan perheeseen syntyi lapsia ja perheessä tarvittiin apua. Siihen aikaan ei ollut pesukoneita eikä jääkaappeja, joten hommaa oli paljon. Olga-mummo kertoi hyvin elävästi, miten hän aikanaan kaitsi villejä pojanviikareita. Kolme pojanpoikaa ovat selvästi mummolle hyvin rakkaita, ja hän kertoi heidän opiskeluistaan ja elämästään ylpeänä. :)

Jälleen kerran sain kokea osoituksen venäläisestä vieraanvaraisuudesta. Pöytä katettiin koreaksi, vaikka rahaa on niukasti. Olga-mummo kertoi, että aikanaan kirjaston työntekijöiden työtä ei arvostettu ja palkka oli pieni, ja siksi hänen eläkkeensä onkin nyt keskimääräistä pienempi. Kaisalta kuulin, että babushka saa eläkettä kuussa 8000 ruplaa eli vajaat 200 euroa. Sellaisella summalla ei paljoa juhlita ja kestitä vieraita. Tilannetta helpottaa nyt se, että Kaisa maksaa vuokraa asumisesta ja käy ruokakaupassa, mutta vaikea kuvitella, miten mummo tulee toimeen ilman vuokralaista.

Olga-bubushka valitteli myös sitä, että lapset ja lapsenlapset eivät ehkä käydä kylässä kiireidensä takia, mutta onneksi Kaisasta on seuraa puheliaalle mummolle. Kuten aiemminkin olen todennut, monesti vanhusten huolet ovat samanlaisia rajan molemmin puolin. Yksin päivät ovat pitkiä, ja kuten Olga-mummo totesi, viikonpäivillä ei enää ole merkitystä vaan kaikki päivät sulautuvat yhdeksi massaksi. Mummo mietiskelikin useaan kertaan illallisen aikaan, kuka lapsenlapsista tulee kylään minäkin päivänä.

Napoleon-kakkua ja teetä.

Loppuun vielä ryhmäkuva Kaisan kamerasta.
Olga-mummo, Kaisa, Laura, minä,
Kaisan isä ja Olgan pojanpoika Pavel.

Oli suuri kunnia ja ilo tavata Olga-mummo. :) Sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Palataan!

Kulttuurishokkeja rajan molemmin puolin

Sienessä ja Suomessa.

Kotimaan visiitti kesti viitisen päivää, ja keskiviikkoaamuna saavuin takaisin Pietariin. Matkasin edes takaisin Savonlinjan suomalaisella reittibussilla. Hyppäsin keskiviikkoiltana kello 23 kyyiin Italijanskaja-kadulta Pietarin keskustasta. Mun kämpiltä pysäkille oli matkaa ehkä 600 metriä, eli ei paha matka taivaltaa rinkan kanssa.

Rajamuodollisuudet sujuivat jouhevasti. Venäjän rajavirkailijoille passi piti esittää neljä kertaa, suomalaisille kerran. Aikaeron takia saavuin Helsinkiin jo kello 04, kun aiemmin bussi olisi ollut perillä viideltä. Jouduin siis aamuyöstä odottamaan Porin bussia kaksi tuntia. Olin aika koomassa, ja nukuinkin sikeästi neljän tunnin matkan Poriin.

Kotona oli kiva olla. Villiinnyin täysin ruokakaupoissa. Suomalaiset ruokakaupat ovat mun mielestä niin paljon venäläisiä parempia. On tofua, avokadoja, freessejä kasviksia, kaikkea ihanaa Suomi-ruokaa. :)

Kulttuurishokki kesti vain hetken, mutta ensimmäisenä, koomaisena Suomi-päivänä ehdin kokea muutaman oudon hetken.

1. Vessapaperi. Venäjällä julkisissa vessoissa paperia ei heitetä vessanpönttöön vaan roskikseen. Johtuisiko siitä, että putket ovat vanhoja ja helposti tukkeutuvia? Peruskokemus, kun tulee Venäjältä Suomeen ja heittää ekan kerran paperin pönttöön. Ensin pelästyy tehneensä jotain väärin ja sitten tajuaa, että täällä on normaalia heittää paperit pönttöön. :D

2. Tossut jalkaan saunaan. Ekana iltana ennen saunaanmenoa aloin miettiä, missä mun släpärit on. Sitten tajusin, että kotona saunaan voi ihan hyvin ilman tossuja.

3. Hanavesi. Kun alkaa janottaa, vettä voi juoda suoraan kraanasta. Ihan parasta. :)

4. Pikkurahat kaupassa. Kävin ruokakaupassa ja mulla oli 50 euron seteli. Olin jo valmistautunut vänkäämään myyjän kanssa setelin isoudesta, tyhmä minä. Seuraavaksi olin valmis kaivamaan pikkokolikoita, joita myyjät Venäjällä aina pyytävät. Ei Suomessa. Iso seteli hyväksyttiin mutinoitta.

5. Vihannesten tarkastuspunnitukset. Venäjällä monessa kaupassa myyjä punnitsee kassalla uudestaan vihannekset ja hedelmät ja tarkistaa, ettei asiakas huijaa kauppaa. Suomessa käytäntö taitaa olla pääosin vieras.

Kotona otin rennosti ja tapasin kivoja ihmisiä. Lisäksi kävin muun muassa sienimetsässä ja melkoinen suppissaalis löytyikin.

Suppilovahveroita. 

Koko saalis oli kaksi kopallista ja iso muovipussillinen sieniä.

Leipuri hiiva ja juustoinen suppilovahveropiirakka.

Suomi-visiittiin mahtui myös pitsailta sisarusten kanssa ja veljen 18-vuotissynttärit. Totta kai kummipojan kanssa tuli hengattua ja leikittyä paljon. :)

Pitsakokki ja kaulimena Leijona-pullo. Toimii. 

Kasvispitsa.

Jälkkäri tekeillä. Suklaafondueta siis.

Maria sulattaa suklaata.

Dipping.
vaahtiksia ja banaania.

Yksi vierailun ehdottomista kohokohdista koitti viimeisenä päivänä, kun menin tapaamaan silloin viiden päivän ikäistä kummityttöä. Matkan alussa vähän jännitti, että ehtiikö vauva tulla maailmaan visiittini aikana, mutta onneksi ehti. Pikkuinen valloitti kummitätinsä kyllä ihan täydellisesti. :)

Kuvauspäivänä neitillä oli ikää viisi päivää.

Arki jatkuu Pietarissa, marraskuu on harmaa ja pimeä. Torstaina juhlistettiin suomalaisen kaverini Kaisan synttäreitä ja mentiin Rossikseen. Baarissa on torstaisin naistenilta ja yläosattomat miehet tarjoilevat parin tunnin ajan naisille ilmaista skumppaa. Ohjelmassa oli myös miestrippareiden esityksiä. Yleisö oli villinä, mutta mä en ollut kovinkaan vaikuttunut.

Mun fiilis tuhoutui osittain jo baarin ovella. Järkkärit tarkastivat laukut, ja mulla oli laukussa synttärisankarille pussi suomalaista suklaata. Järkkärit ilmoittivat pontevasti, että baariin ei saa tuoda juomia eikä ruokaa. Olin kuin puulla päähän löyty. Aloin inttää, että kyseessä on lahja. Ei auttanut. Sitten kyselin, josko voisin jättää konvehdit narikkaan säilöön. Ei auttanut. Lopulta tyrkkäsin suklaat pokeille ja käskin syödä. Eipä tarvinnut kovin kauas kävellä, kun poket jo mutustelivat suklaita. Namnam!

Kyllähän se pänni, että Kaisa jäi ilman lahjaa. Vain Venäjällä! Ei sille voi muuta kuin nauraa.

Tänään aikomuksena on kokkailla kasvispastaa ja lähteä vähän tsekkaamaan Pietarin yöelämää. Palataan! :)